Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2024.

Ensimmäinen nukutus ja heräämö eli varaventiilin asennus 4.7.

Magneettikuvista ilmeni kasvaimien lisäksi ongelmia aivo-selkäydinnestekierron kanssa. Kuvien perusteella minun olisi pitänyt olla paaljon huonommassa kunnossa, mutta edelleen olin mielestäni ihan ok-kunnossa. Kävin vessassa itse ja lääkärin lausuntojenkin mukaan "keskustelee asiallisesti" :D Ensimmäinen operaatio tehtiin kuitenkin verrattain nopeasti. Nukutuksessa siis yritettiin kerätä kasvaimesta näytettä talteen patologia varten ja asennettiin samalla päähän "varaventtiili", joka tarvittaessa tasaisi paineita aivoissa. Leikkaus oli päivystyksellinen ja melko nopea, mutta ensikertalaisena en osannut varautua neurologisesta operaatiosta heräämiseen. Torstai-iltana aviomiehelleni eli Antille oli soitettu melko pysäyttävä puhelu operaation jälkeen. "Välittömän hengenvaaran uhka on nyt ohi" :O Itsehän olin tähän asti katsellut läppäriltä Metsoloita ihan muina naisina! Operaatiota itsessään en osannut käytännössä jännittää ja sen perään olin heräämössä torst

"Yhdeksän kymmenestä tutkitaan turhaan"

 Tässä asiassa uskon kohtalon johdatukseen. Minulla oli keskiviikolle 3.7. vastaanottoaika Pirkkalan Pihlajalinnaan neurologi Pasi Jolmalle. Selitin tarinani hänelle ja minua kuunneltiin. Tässä tapauksessa korvat olivat tarkemmat kuin omat höpinäni.  Kaikki neurologiset testit olivat ok ja pienen pohdinnan jälkeen lääkäri totesi, että hän ei usein näin toimi, mutta tämä tarina pitää selvittää nyt. Minulle soitettiin lähete Acutaan ja saisin mennä sinne jo saman päivän aikana. Päädyin jatkamaan suoraan Pirkkalasta kohti Acutaa, jotta ehtisin mahdollisimman nopeasti kotiin ja illaksi tietysti töihin. Rehellisesti sanottuna ei käynyt ns. mielessäkään, että tutkimuksista löytyisi jotain. Minullahan oli niskat jumissa - ei edes pää kipeä. Acutaan päästyäni pääsin todella nopeasti sisään ja ennen ensimmäisiä kuvia minulle laitettiin kanyyli ensimmäistä kertaa ikinä. Iik! Kovin nopea prosessi se ei ollut, kun tarvittiin toinen hoitaja ja kuudennella yrityksellä saatiin suoniyhteys auki:) Muis

"Josko jotain Buranaa vahvempaa lääkettä niskajumiin" - tarinan alku

Mikään ei alkanut salamana kirkkaana taivaalta. Kesäkuussa 2024 minulla oli jo niskat jumissa, mutta sen pystyi kuittaamaan satunnaisella Buranalla. Toisena oireena oli hikka, joka sekin tuli ja meni omaan tahtiinsa. "Varmaan pallea kunnolla jumissa", ajattelin. Kesäkuussa painettiin normaaliin tahtiin töitä, käytiin kennelleirillä, ja treenattiin.  Kevään kuormitukset tuntuivat kropassa, mutta ei todellakaan siinä määrin, että mitään sen enempää olisin osannut aavistaa - kunhan peruslaiskana odottelin heinäkuussa alkavaa kesälomaa!  Juhannukselle 2024 oli luvassa myös spektaakkelimainen agilityfestivaali, Midsummer Dogsportfestival Lohjan Kisakalliossa. Meidän tuuri kuitenkin kääntyi muutama pv ennen kilpailua ja kisakoirani Pukin kannuskynsi repesi irti treeneissä. Harmittihan se, mutta olin silti "kiitollinensiunattuonnellinen", kun kyseessä oli vain kannuskynsi. Kynsihän kasvaisi ajan kanssa takaisin! Meillä oli majoitus maksettuna eli luvassa oli Juhannus Kisak