Jotain minusta
Olen 33v. nainen Pirkanmaalta. Minulta diagnosoitiin heinäkuussa 2024 pahanlaatuisia kasvaimia aivoista. Isoin kasvain on pikkuaivoissa eikä leikkaushoito ole vaihtoehto. Hoitomuotona käytetään alkuun sädehoitoa ja jatkossa sytostaatteja. Tavoitteena on paraneminen. Kaikista teksteistä paistaa kauas, että en ole asiantuntija ja moni juttu pohjautuu vain omaan muistiin / kokemukseen.
Kaikki tapahtumat ovat myös tulleet eteen niin nopeaa vauhtia, että mieli ei varmasti pysy vielä mukana. Blogista voi tulla aktiivinen tai hiipua kokonaan - en lupaa mitään! Ajatuksena on kirjata tarinaa muistiin, jotta "sitten joskus" olisi päiväkirja luettavaksi.
Blogin nimi tulee hyvän ystävän "elämänohjeesta" - peruna kerrallaan! Vaikka tilanne on vakava ja enemmän kuin raskaat ajat ovat todennäköisesti vasta edessä, on ne kohdattava hetki - päivä - peruna kerrallaan. Tällä hetkellä en jaksa korostaa joka käänteessä kuinka tulen tästä selviämään. Kirvestä ei ollut lupaa heittää vielä kaivoon, joten keskitytään tähän hetkeen.
Mikäli ihmiselle annetaan vain sen verran, kun se jaksaa kantaa, on meidän perhe titaania!
Hoitokontakteja ja tukihenkilöitä on tällä hetkellä useampia, mutta mikäli haluat ottaa yhteyttä - laita mieluiten s-postia; parviainen.maiju@gmail.com
Kommentit
Lähetä kommentti