Ensimmäinen nukutus ja heräämö eli varaventiilin asennus 4.7.

Magneettikuvista ilmeni kasvaimien lisäksi ongelmia aivo-selkäydinnestekierron kanssa. Kuvien perusteella minun olisi pitänyt olla paaljon huonommassa kunnossa, mutta edelleen olin mielestäni ihan ok-kunnossa. Kävin vessassa itse ja lääkärin lausuntojenkin mukaan "keskustelee asiallisesti" :D Ensimmäinen operaatio tehtiin kuitenkin verrattain nopeasti. Nukutuksessa siis yritettiin kerätä kasvaimesta näytettä talteen patologia varten ja asennettiin samalla päähän "varaventtiili", joka tarvittaessa tasaisi paineita aivoissa. Leikkaus oli päivystyksellinen ja melko nopea, mutta ensikertalaisena en osannut varautua neurologisesta operaatiosta heräämiseen. Torstai-iltana aviomiehelleni eli Antille oli soitettu melko pysäyttävä puhelu operaation jälkeen. "Välittömän hengenvaaran uhka on nyt ohi" :O Itsehän olin tähän asti katsellut läppäriltä Metsoloita ihan muina naisina!

Operaatiota itsessään en osannut käytännössä jännittää ja sen perään olin heräämössä torstai-illasta perjantaiaamuun. Koko sen ajan minut herätettiin tunnin välein ja kysyttiin liuta kysymyksiä. Voin kertoa, että jossain vaiheessa aamuyötä alkoi huvitus tähän hommaan loppua! Olo oli kuin huumatulla ameeballa ja kiinnostus vastailla presidenttikysymyksiin tai "mikä päivä tänään on" tai "tiedätkö, missä olet" - juttuihin oli melko miinuksella. Aamulla myös leikannut kirurgi porhalsi minua katsomaan heräämöön ja teetti jo tutuksi tulleet neurologiset testit. Lähipiirin puheissa hänet nimitettiin suhaajaksi, koska koko ajan tuntui olevan joku bisnes kesken :D Summasummarum; vointi näytti olevan riittävän hyvä, kun minut kärrättiin uudelle osastolle; neurologian vuodeosastolle. 

Ensimmäisenä asiana neurolla oli vastassa innokas nuori neurologi, joka halusi hieman siirtää eilen asennetun letkun paikkaa. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, päästä oli klippaistu tikki irti, vedetty putkea 1cm ylöspäin ja tikattu letku takaisin paikoilleen.  - "Enemmän se puudutuspiikki olisi sattunut". 

Seuraavat päivät neurolla ovat aika harmaata massaa omissa muistikuvissa. Ruokaa tuotiin, mutta en käytännössä syönyt. Mehukeitot jne meni alas, mutta muu ei juurikaan huvittanut.  Onneksi minulla oli enemmän kuin huolehtivainen lähipiiri eli Anna ja Antti, jotka vierailivat käytännössä joka päivä kaksi kertaa ja välissä vedin pitkät päiväunet. Myös vanhemmat tulivat Ylöjärvelle huolehtimaan koirista, arjesta ja tietysti myös Antista. Päivät ovat sen verran sekaisin, että en muista tarkemmin päiviä tai montako päivää ns toipumiseen meni. 

Ammattitaitoiset hoitajat kannustivat minua liikenteeseen ja vähitellen kävin alakerrassa pyörätuolia itse lykäten. Kipuja ei käytännössä ollut, mutta inhottava tunne päässä, kun päälaella roikkui silikoniletku, päälaella kalju läntti ja tikkejä oli ilmeisesti useammassakin kohdassa.

Yllättävän koville toipuminen operaatiosta kuitenkin otti. En olisi osannut kuvitella, että nukutuksesta, herätyksistä, lääkeaineista jne toipuminen olisi vienyt näinkin pitkään. Pahoinvointiin sain todella nopeasti apua ja se olikin verrattain pientä, mutta kunnon toipuminen vei päiviä ja lopulta minulle jäi rollaattori liikkumisen tueksi. Se on toiminut ennemminkin henkisenä tukena ja mukana kulkevana varatuolina, jos tarvitsee hetkeksi hengähtää.