Thö isompi operaatio 10.7.

 Päivät neuro-osastolla kuluivat ensimmäisestä operaatiosta paranemiseen. Joka päivä kävi lähipiiri jopa kahta kertaa päivässä vierailemassa, tsemppaamassa, syöttämässä hedelmiä jne - kiitos siitä <3 Kovin vahvoja muistikuvia ei enää ole, mutta hetki kerrallaan olo parani ja voimat lisääntyivät. Täytyy myöntää, että hoitajissa on eroja ja osan kanssa ei kemiat kohdanneet - valitettavasti. Allekirjoittaneen huvitus loppui siinä hetkessä, kun hoitaja jaksoi koko vuoron jankata kuinka "positiivisella asenteella on vaikutusta paranemiseen". Olen mielestäni pysynyt hyvinkin tyynenä (ja siitä on minulle muistuteltu useampi kerta kuinka järkyttävissä tilanteissa mieli ja romahdukset tulevat vasta myöhemmin), mutta kasvaimet eivät päästä pullahda ulos tsemppihengellä - ne on savustettava toista reittiä pois.

Alunperin suunniteltiin, että isompi leikkaus olisi ollut päivystyksellinen ma 8.7., mutta lopulta voinnin salliessa kirurgi päätyikin varaamaan ajan keskiviikolle, jotta saatiin varattua rauhassa aikaa operaatiolle. Ensimmäinen kirurgien arvio operaatiolle oli "3-4h" tai "2-5", mutta sepäs olikin täysi työpäivä, n. klo 8-17🙈. Operaatiossa pureuduttiin niskaan ja pyrittiin poistamaan isointa kasvainta niin paljon kuin mahdollista. Se tarkoitti sitä, että myös niskanikamasta jouduttiin leikkaamaan pala pois ja noin litrra menetettiin verta. Lääkäri vakuutti, ettei jatkossa olisi ongelmia eikä minusta tulisi pöllöä, jolla pää pyörii rinkejä ympäri :D (Agilityssä siitä olisi varmasti hyötyä?). Toipuminen oli toki samaan tapaan raskasta heräämössä kuin ekallakin kerralla, mutta lähipiirin mielestä nopeampaa kuin ensimmäisellä kerralla. Toki nyt osasin vähän paremmin varautua ja heräämön hoitajakin oli melko kiltti. Keskiviikosta torstaiaamuun vietin heräämössä - tunnin välein heräillen ja muiden potilaiden höpinöitä kuunnellen. Torstaiaamuna leikannut kirurgi kiiruhti minua katsomaan ja samalla repimään leikkausteipit irti - aika unohtumaton hetki ihmiselle, jota ällöttää _kaikki_ haavat ja laastarit muutenkin!

Takaisin osastolla parit ensimmäiset päivät taisivat mennä "tyhjyyteen" katsellessa, mutta kiitos lähipiirin ja hoitohenkilökunnan alkoi aktiivisuus palailemaan vähitellen. Kiltisti tai vähemmän kiltisti "kannustaen". Lopulta helpompi oli avata suu ja syödä hedelmiä, kuin yrittää väistellä suuhun tungettavia ananaspaloja! Paloilla oli toki vaikutusta ja olo reipastui step by step!

Lopulta ti 16.7. lähdettiin kotiin eli päivää vaille 2vk meni tällä ensimmäisellä reissulla. Vaikka viimeisenä iltana loppui hermot huonekaverin todella isoon perheeseen (ulkomaalaisia huone täynnä) ja useamman tunnin vierailuun, yllättävän outoa oli tulla kotiin. Tässäkin ajassa ehtii "laitostua" tehokkaasti. Lähtöpäivän aamuna ehti vielä yksi lääkäri pelmahtaa paikalle kysymään "haluatko joskus lapsia?" - ööööö, what? :D Eli noin 10min päätös tarvitsi tehdä, että kerätäänkö minulta ennen syöpähoitojen aloitusta sukusoluja pakkaseen talteen vai ei. Päädyttiin keräämään, just in case!